Elämä kuin kuumetta

Epilogi. Lopullinen rauha tuli vihdoinkin vasta 27. huhtikuuta 1945, kun viimeiset saksalaiset lähtivät Kilpisjärveltä, Enontekiössä. Näin kertoo historia. Tantereelle jäi makaamaan tuhat viisisataa saksa-laista sotilasta ja seitsemänsataa Suomen miestä. Vasta sen jäl-keen kaikki Lapinsodan miehet kotiutettiin pikkuhiljaa. Henrikin suunnitelmasta ottaa osaa sotatoimiin täytettyään seitsemäntoista vuotta ei onneksi tullut mitään. Hän oli opissa Suomen Hattuteh-taalla, valmistui aikanaan ja sai kunnianimen: ”Suomen nuorin hattumaakari.” Siiri oli myös kiinnostunut hatuista, siroista naistenmalleista, ja hänkin aloitti opiskelun modistipuolella samaisessa hattutehtaas-sa. Kaikenlainen kauneuden ja kulttuurin nälkä, alkoi kukoistaa sii-hen aikaan. Siiri sai ilmaista luovaa taiteellisuuttaan pikku päähineitten kei-mailevissa muodoissa kukkasin, monivärisin nauhoin ja harsoin koristelluissa luomuksissa. Hannes melkein asuu Laurilla. Hän oli keväästä alkaen töissä Laurin tilalla. Oli keskustellut Laurin kanssa ja päättänyt hakeu-tua opiskelemaan agronomiksi. Lauri kehoitti häntä siihen ja lu-pasi kustantaa opinnot. Sehän oli ratkaiseva seikka, joten hänestä tulisi agronomi. Ella kävi koulunsa loppuun ja sen jälkeen hän haki kolmivuoti-seen kampaajakouluun. Myöhemmin hän toimi mielenkiintoises-sa teatterikampaajan työssä, jossa oppi tuntemaan monia ”täh-tiä”, ja totesi heidänkin olevan aivan tavallisia sympaattisia ihmi-siä, vikoineen päivineen. Viljo teki maalarinhommia. Niitä riitti jälleenrakentamisen aika-na. Hän asui perheensä kanssa Elli-tädin talossa, joka nyt oli Emman perintötalo tädin kuoltua. Emma hoiteli kuppilaa, jonka nimi oli nyt: Emman lounaskahvila. Viljo perusti myöhemmin oman Raami ja Taide maalausliikkeen. Tytär Eeva kasvoi hyvää vauhtia ja kävi nyt koulua vielä. Eino oli nuorena saanut kokeilla stipendin turvin kaksi viikkoa Ateneumissa taide elämää kuin sisältä päin. Hän maalasi kauniita maisemaaiheisia tauluja. Helli, niin Helli-äiti. Hän oli myynyt talon kallion kupeesta. Hannes, Elina ja Ella asuvat kartanossa johon he muuttivat äidin kanssa. Siirillä ja Henrikillä on omat asunnot kaupungissa. Samoin Einol-la omassa, kylässä. Helli muistelee usein elämäänsä ja lasten elämää, joka tuntuu niin kaukaiselta, kuin olisi vuosisata mennyt ohi. Hän käy usein ter-vehtimässä Veikkaa ja Allia, jotka nukkuvat lehdossa lähekkäin. Elämä ei ole vielä helpottunut. On pulaa ruuasta ja rahasta, en-nen kaikkea rahasta, aivan kuin aikaisemminkin. Mutta hän en-nättää lukea paljon, ja onpa hän aloittanut kirjoittamaankin, jota-kin matkan varrelta. Ihan siitä vaan, kuinka tähän asti on tultu. Maija Haanpää